Tapahtumakalenteri

"Get Into Digital" -verkkotyöpaja (englannin kielinen)

Vastikään päättyneen Spot-lit-hankkeen pohjalta on muodostettu uusi hankekonsortio, joka parhaillaan toteuttaa NPA-ohjelmasta rahoitettavaa minihanketta nimeltään N-Lite. Tämän niin kutsutun siltahankkeen (bridging project) kumppanit tulevat Irlannista, Pohjois-Irlannista, Norjasta ja Suomesta. Kesään saakka kestävien toimenpiteiden tavoitteena on valmistella NPA-ohjelman seuraavaan hakuun jatkohanketta, jonka kautta jo lanseerattu Spot-lit-kirjallisuusmatkailukonsepti voidaan hyödyntää entistä paremmin.

Uusi hanke hyödyntää Spot-lit-hankkeessa (www.spot-lit.eu) jo kartutettua kirjallisuusmatkailun asiantuntemusta ja pk-yritysten kumppanuuksia, niitä laajentaen. Tavoitteena on skaalata ja kehittää kirjallisuusmatkailusektorin (Literary Tourism, LT) kykyä kasvaa tulevina vuosina. Toiminnan erityisenä painotuksena on nyt arvioida sopivia digitaalisia ja niihin liittyviä/ rinnastettavia teknologioita, joiden avulla voidaan kehittää hankealueilla kirjallisuusmatkailuun mukaansatempaavia vierailijakokemuksia. Tällaisia ratkaisuja ovat esimerkiksi lisätty ja virtuaalitodellisuus, fotogrammetria ja erilaiset markkinointiteknologiat.

Hankkeessa keskitytään yllä mainittujen uusien teknisten ratkaisujen avulla kehittämään ainutlaatuisia kirjallisuusmatkailuelämyksiä ja -sisältöjä, hyödyttäen sekä matkailun, kulttuurin että luovien alojen kehitystä hankkeeseen osallistuvilla alueilla. Hankkeessa pyritään myös löytämään uusia tapoja nostaa kirjallisuusmatkailua sekä kansallisten että kansainvälisten matkailijoiden tietoisuuteen, jotta sen potentiaalia voitaisiin kasvattaa paremmin.

Yhtenä osana tulevan hankehakemuksen valmistelua kartoitamme kirjallisuusmatkailun ja sitä sivuavien alojen toimijoilta näkemyksiä, jotta voimme paremmin ymmärtää nykytilannetta sekä kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia. Miten kirjallisuusmatkailu ehkä jo on mukana digitaalisessa kehityksessä? Miten voisimme luoda uusia lähestymistapoja digitaalisten teknologioiden omaksumiseen alalla?

Siksi hankekumppanit Western Development Commission (WDC) Irlannista Irish Central Border Area Network (ICBAN) Pohjois-Irlannista, Tromssan & Finnmarkin alue (TFFK) Norjasta sekä suomalaiset kumppanit Kainuun liitto ja Kajaanin ammattikorkeakoulu kutsuvat teidät tunnin mittaiseen "Get Into Digital" -verkkotyöpajaan, jossa kerrotaan esimerkkejä erilaisten digitaalisten teknologioiden mahdollisuuksista ja tarjotaan osallistujille eväitä ja mahdollisuus yhdessä pohtia, kuinka voimme hyödyntää digitaalisia ratkaisuja kirjallisuusmatkailuun liittyvässä liiketoiminnassa ja näin auttaa sekä johtamista, markkinointia, asiakkaiden sitouttamista että kirjallisuusmatkailukohteiden ja -sisällön kehittämistä.

Työpaja toteutetaan englannin kielellä ja "näytä ja kerro"-periaatteella ja tarjoten osallistujille mahdollisuuden keskustelujen kautta jakaa omia ideoitaan. Työpajan tulokset auttavat meitä ymmärtämään paremmin, mitä meidän on tehtävä osana N-Lite-projektia kirjallisuusmatkailun kehittämistä.

Tapahtuma järjestetään etäyhteyksin perjantaina 29.4.2022 klo 14-15 Suomen aikaa. Lisäksi toteutamme osallistujille Digitaaliset mahdollisuudet -kyselyn, jotta voimme paremmin ymmärtää osallistujien yksilöllisistä tarpeita ja toiveita. Kyselylinkki lähetetään sinulle erikseen.

Ilmoittaudu tapahtumaan Eventbrite-järjestelmässä (edellyttää rekisteröitymistä) osoitteessa:
https://www.eventbrite.co.uk/x/get-into-digital-workshop-tickets-323147812807.

Nähdään linjoilla!




AIKA 29.4.2022 14:00 - 15:00
PAIKKA Etäyhteys
VIIMEINEN ILMOITTAUTUMISPÄIVÄMÄÄRÄ 29.4.2022
TILAISUUDEN TYYPPI Tapahtuma


 

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy
Y-tunnus: 2553600-4

Ketunpolku 1, PL52
87101 Kajaani

Tietosuoja
Facebook

Tapahtumakalenterissamme julkaisemme Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n, hankkeiden ja yhteistyökumppaneiden järjestämiä yritystoimintaan liittyviä maksuttomia tilaisuuksia.